KATON UUSIMINEN JA VAIHTO AMMATTITAIDOLLA PORIN JA SATAKUNNAN ALUEELLA

040 189 8909



Katon uusiminen ammattitaidolla porin seudulla

Kattoremontoinnin asiantuntija palveluksessasi – Rakennus Vanhatalo Oy


Suomen sääoloissa katto on kovilla päivittäin. Meillä rakennuksen katto joutuu kestämään vaihdellen kylmää, kuumaa, vesisadetta, jäätä ja puuskittaista tuulta. Ajan saatossa katon rakenteet rapistuvat. Peltikattojen ikä on karkeasti 15–20 -vuotta ja tiilikaton ikä voi olla jopa 50 vuotta, ennen kuin katon vaihtaminen tulee kyseeseen.

Yleensä katon vaihtaminen ei vaadi rakennuslupaa, erityisesti jos vaihdetaan vain katon pintamateriaalia. Muistathan kuitenkin huomioida alueen kaavamääräykset, esimerkiksi katon värin suhteen. Asia kannattaa kuitenkin tarkistaa paikkakuntasi rakennusviranomaiselta.


Kattavaa asiantuntemusta talosi parhaaksi

Katto on yksi talon suurimmista elementeistä, myös viidenneksi julkisivuksi kutsuttu. Katon kunto vaikuttaa talon ulkonäköön, mutta siistikään katto ei kerro kattorakenteiden kunnosta, vaan ne tulee aika-ajoin tarkistaa. Mikäli katto vuotaa talon rakenteisiin, puhutaan jo varsin akuutista katon korjaustarpeesta. Katon uusiminen nostaa talosi arvoa ja kohdentaa talon ulkoista ilmettä. Katon vaihtaminen toteutetaankin monesti tilanteessa, jossa talon myyminen on tulossa ajankohtaiseksi. 


Aina kuitenkaan kattoa ei tarvitse vaihtaa kokonaan. Rakennus Vanhatalo Oy:n asiantuntija tekee arvion katon korjaustoimenpiteistä, joskus katon kuntoa voidaan kohentaa ja käyttöikää pidentää myös pienemmillä korjaustöillä. 


Toteutamme pientalojen sekä muiden rakennusten kattojen korjaukset avaimet käteen -periaatteella, kustannustehokkaaseen hintaan.


Mitä katon uusiminen maksaa?

Katon uusiminen on iso investointi, joten on hyvä tiedostaa mistä kattoremontin hinta koostuu. Katto on yksi tärkeimmistä elementeistä myös muiden talon rakenteiden keston kannalta. Vuotava katto rasittaa nopeasti talon sisärakenteita, jolloin remonttikulut nousevat entisestään. Niinpä katon uusimisen suhteen kannattaa olla mieluummin liian ajoissa liikenteessä. Parhaimman arvion kattoremontin tarpeesta, saat kattoalan ammattilaiselta, pelkkä katon ulkonäkö ei välttämättä kerro kaikkea katon kunnosta.


Katon uusimisen hintaan vaikuttavat ensisijaisesti katon koko sekä katon muoto, koostuuko katto yhdestä vai kahdesta vai useammasta lappeesta, onko eri kattotasoja sekä mitä materiaalia katto on. Rakennus Vanhatalo Oy on erikoistunut pelti- ja tiilikattojen asennuksiin ja remontointeihin. Tarpeen mukaan toteutetaan myös muiden kattomateriaalien uusiminen, esimerkiksi huopakatot. Katon hintaan yleisesti vaikuttavat myös muut kattoelementit, kuten ikkunat, piiput sekä katon jyrkkyys. 


Kattoremontin hinta on siis aina räätälöity kokonaisuus kunkin rakennuksen kattoon suhteutettuna. Tarjouksessa huomioidaan myös katon kunto, kuinka kokonaisvaltaisesti katto joudutaan korjaamaan. Joskus esimerkiksi tiilikatoissa voi riittää myös pienempi kunnostus, muutamien kattotiilien vaihtaminen. 


Rakennus Vanhatalo Oy on tunnettu järkihintaan tehdyistä kattoremonteista – ota yhteyttä ja pyydä tarjous!